Moi kaikki B-miehet (ja naiset), alla infoa talviajan ohjelmasta.
Asioiden asettuessa uomiinsa on aika kertoa ennakkotietoja tulevasta Petrol Circuksesta. Paikkana edelleen MP16 ja Messukeskus, tapahtuman ajankohta on viikon verran totuttua myöhemmin eli 5.-7.2.2016.
Muuten mennään viimevuotisen kaavan perusteella josta tässä pieni kertaus sekä uudet tuulet:
Pyörien palkitseminen tapahtuu pääosin edelleen rakentajaäänestyksellä sekä tuomariston toimesta. Teknisistä syistä johtuen People´s Choice jää tästä näyttelystä pois. Tekninen syy on tekstiviestiäänestyksen pois jääminen MP-näyttelyn muistakin toiminnoista. Tämä tietää pientä säästöä kuluissa ja nyt olisi mahdollista toteuttaa jo viime vuodelle havittelemani oma tila rakentajille jossa voi hengähtää, tavata muita lajitovereita ja nauttia mahdollisesti erilaisia virvokkeita. Jopa sauna saattaa olla mahdollinen, se tosin selviää hieman myöhemmin.
Rahapalkinnot sekä luokat ovat samat kuin edellisessä tapahtumassa ja ne menevät seuraavalla kaavalla:
Joka luokan 1. 500€
Joka luokan 2. 300€
Joka luokan 3. 200€
Näyttelyn paras pyörä 1000€
Tuomariston valinta 500€
Lisäksi palkitaan Vuoden Nuori Rakentaja ainakin kunniakirjalla ja mahdollisesti myös muulla maallisella materiaalilla. Palkintojen jako suoritetaan lauantaina illansuussa ja siitä jatketaan illanviettoa.
Luokkajako menee samalla tavalla neljässä luokassa kuten viime vuonna:
Custom
Classic
Street
Open
Kulukorvauksia varten yritämme saada jälleen ulkopuolisia yhteistyökumppaneita mutta parempi olla lupaamatta tässä vaiheessa mitään. Muita kehitysehdotuksia ja toiveita otetaan myös vastaan ja niitä myös yritetään toteuttaa jos se vain on mahdollista. Järjestäjän pääpaino on monipuolisen näyttelyn lisäksi pyörien rakentajien näytteilleasettajien palvelu niin ennen tapahtumaa, tapahtuman aikana kuin sen jälkeenkin.
Petrol Circukseen ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla osoitteeseen petrol.circus@pp.inet.fi. Laita meiliin nimesi, yhteystietosi, lyhyt kuvaus pyörästäsi sekä muutama kuva jos sellaisia on jo olemassa. Kuvien koko olisi hyvä pitää kohtuullisen pienenä, yli 20Mt tiedosto on tarpeettoman suuri tässä vaiheessa. Jos ei halua sähköpostia käyttää voi aina soitella Japille numeroon 040 5077097.
Ja näin.
Petrol Circus 2016
Valvojat: B1200, John, Bomber#1, ESKIL, Kimmo, ZX-14R, Bomber Magazine, LEQ, btseppo
- Japi_
- Viestit: 59
- Liittynyt: Ti Elo 28, 2001 12:00 am
Petrol Circus 2016
....ja tähän jotain nokkelaa äijätekstiä, tyyliin "Läskit lyö lujempaa" tai jotain.
- -Ape-
- Viestit: 2153
- Liittynyt: La Tammi 15, 2005 1:00 am
- Paikkakunta: Läjä romuja.
Re: Petrol Circus 2016
Heeeeeeei! No nyt kuullostaa hienolle.Japi_ kirjoitti:...jopa sauna saattaa olla mahdollinen, se tosin selviää hieman myöhemmin...
Viime vuonna oli jo erittäin mukavaa olla järjestämässä osastoa tapahtumaan. Todella mahtavaa että homman kehittäminen jatkuu positiiviseen suuntaan.
"Kun lopulta kuolen, toivon että elämästäni saisi tehtyä todella viihdyttävän kirjan tai elokuvan."
- Prinsessa
- Viestit: 171
- Liittynyt: Ma Huhti 16, 2007 12:00 am
- Paikkakunta: Suzuki PvR 1100T
Re: Petrol Circus 2016
Parit räpsyt messuilta.
http://orp.kuvat.fi/kuvat/2016/Moottori ... -7.2.2016/
http://orp.kuvat.fi/kuvat/2016/Moottori ... -7.2.2016/
http://orp.fi
http://www.facebook.com/pages/Operation ... 76?fref=ts
http://orp.kuvat.fi
Kaiken ei tarvitse olla isoa kunhan siinä on ahdin!
http://orp.kuvat.fi/kuvat/Projektit/Suz ... 5.2013.jpg
http://www.facebook.com/pages/Operation ... 76?fref=ts
http://orp.kuvat.fi
Kaiken ei tarvitse olla isoa kunhan siinä on ahdin!
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: Ma Loka 31, 2016 3:29 pm
Re: Petrol Circus 2016
I would like to think in the same article, I want to make it any better.