TL 1000S - "Stella"
- j_gi
- Viestit: 317
- Liittynyt: Su Maalis 05, 2006 1:00 am
- Paikkakunta: YZ450F
TL 1000S - "Stella"
-01 Suzuki TL 1000S olisi tarkoitus saada omaa silmää miellyttävämpään ulkoasuun. Ensimmäiset muokkauset tehtiin -07 alkusyksystä ja ajokauden päätyttyä ajatus hieman laajemmasta muutostyöstä vaikutti hyvältä.
Pyörä lyöntiin lihoiksi jo viime jouluna, mutta ajanpuutteen ja pienoisen epäonnen takia projekti on vasta nyt huhtikuussa saanut tuulta alleen.
Lähtö kohta siis oli Suzuki TL 1000S 2001.
Pakkausmuoveissa Tellulla jaksoi ajaa muutaman kuukauden ja sen jälkee oli pakko päästä tekemään pieniä muutoksia. Katteet pois ja Crossistonga klipareiden tilalle. Samalla maskiksi laitettiin B-King kopiomaski, joka ei koskaan mielestäni istunut pyörään. Vakio mittaristo vaihdettiin Koson mittaristoon ja jarrupääsylinteri että vaihdekahva vaihtui ISR:n vastaaviin, ja on muuten pornot! Alkuperäiseltä paikalta, edessä etukatteen sisällä, ollut paisari siirtyi vielä takakatteen sisään. Tässä kuosissa ajettiin sitten marraskuun loppuun ennen kuin projektia päätettiin jatkaa.
Ensin suunnitelmissa oli vain rungon ja svingin maalauttaminen mustaksi, mutta pikku hiljaa ajatus siitä, että kaikki kiiltävä tulisi olemaan mustaa alkoi tuntua hyvältä. Loppupelistä runko, svingi, keulaputket ja t-kappaleet, jalkatappien rungot, pakoputki + vaimentajien kromiosat (kuvissa näkyvät vaimentimet vaihtuvat Devilin mökäpönttöihin) + paljon pikku sälää maalattiin mustaksi.
Samalla alkusyksystä asennuttu crossistonga ja B-King maski lähti myyntiin, Fatbarin ja vielä hämärän peitossa olevan maskin tieltä.
Viimeistään toukokuun alusta projektin pitäisi alkaa etenemään verkkaiseen tahtiin ja laitan kuvia sitä mukaa kun tulee jotain valmista. Pyörään tulee todella paljon kaikenlaista kivaa mm. peräksi tulee Megatechin Mangusta ja alkuperäiset vilkkujen yms. painikkeet saa lähteä ISR:n painikkeiden tieltä.

- GertMüller
- Viestit: 2360
- Liittynyt: Ma Elo 21, 2006 12:00 am
- Paikkakunta: ZX10R+ ZX10RR+ R1+crf450r
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: Su Helmi 03, 2008 1:00 am
- Paikkakunta: tulossa
- wigi
- Viestit: 484
- Liittynyt: Su Helmi 26, 2006 1:00 am
- Paikkakunta: NäkSteR(myydään) ja PV600cc(myydään)
- Viesti:
- j_gi
- Viestit: 317
- Liittynyt: Su Maalis 05, 2006 1:00 am
- Paikkakunta: YZ450F
Toivottavasti =)nieminator kirjoitti:hieno tästä kyllä tulee
Kiitoksia!Juuper kirjoitti:Onnea prokkikseen!
Kuvissa ei siis pyörä ole lähellekään valmis. Ulkonäkö tulee muuttumaan jokatapauksessa todella paljon.wigi kirjoitti:jonkun alakatteen ko ostat/teet ni parantuu ulkonäkö kerta heitolla!
No voi paska kiinni jäin. Elvistely satamassa o koko projektiin ryhtymisen ainut syySpy kirjoitti:Suunnitelmat kuullostaa siltä että tuolla kyllä kehtaa tulla satamaan elvistelemään..
- j_gi
- Viestit: 317
- Liittynyt: Su Maalis 05, 2006 1:00 am
- Paikkakunta: YZ450F
Projekti etenee, joskin hitaasti, mutta etenee kuitenkin...
Tänään sain J.K1.1:n rakentaman takarungon ja ei voi olla muuta kuin todella tyytyväinen. Iso käsi äijälle. Laitan kuvia myös tänne mahdollisimman pian.
Viimein sain myös "uudet" äänenvaimentajat, jotka tosin tässä kohtaa on kyllä äänenvoimistajat, kasaan. Kaikki killtävä maalattiin niistäkin mustaksi ja omaan silmään lopputulos on lähes täydellinen. Popniittien kannat pitänee vielä maalata musiksi ;)
Huomenna olisi tarkoitus laittaa homma isosti eteenpäin eli moottori olisi pitäisi laittaa takaisin runkoon kiinni ja mahdollisesti kasata myös keula + perä. Yritän muistaa ottaa kuvia matkan varrelta niin saa tännekin jotain näytille.

Viikonlopun aikana eteni projekti oikein mukavasti eteenpäin. Tammikuussa 2008 projekti oli tälläisessä vaiheessa:
Lauantaina moottori saatiin runkoon kiinni.
... ja svingi löysi myös paikalleen.
Eli runko, svingi ja kaikki iskarin osat on maalattu mustaksi. Koneelle pitänee vielä tehdä jotain ennen kuin voi, sitten joskus, sanoa että projekti on valmis.
Aiemmin kerroin, että J.K1.1 rakensi uuden takarungon. Ohessa pari kuvaa siitä. Takaranko on tehty puolestatoista tellun alkuperäisestä takarungosta, niin että kaikki hyödynnettävissä oleva on käytetty uudelleen. Takarunko saa vielä ylleen kauniin mustan värin.
Lopuksi oli pakko ottaa yksi fiilis kuva miltä homma alkaa näyttämään ja hyvältähän se näyttää. Alemmas kuvassa on alkuperäisissä suunnitelmissa ollut MV Agustan lasikuitutakakatteen testaamista orkkis takarungon päälle joulukuussa 2007. Loppupelistä huomasin, että kate oli tehty täysin vinoon ja muutoinkin se oli mielestäni liian pitkä, joten päädyin Megatechin Mangustaan. Rahaa meni 5x enemmän, mutta ei kaduta yhtään!
Ensi viikolla olisi tarkoitus saada keula kasaan ja pikku hiljaa pitäisi päästä sähkötoiden kimppuun.

Taas meni projekti hieman eteenpäin. Eilisen ja tämän päivän aikana on tehty seuraavaa: etu- ja takarenkaisiin laitoin uudet laakerit sekä uudet jarrulevyt. Keulaan vaihdoin uudet ohjauslaakerit ja laitoin keulan muutoinkin kasaan. Lopuksi piti vielä mallata talvella ostamaani Buellin etulokaria ja hyvin se mielestäni sopii pyörän keulalla ja on paljon parempi vaihtoehto kuin MGM:n lokarit, joita on nykyään kaikilla ja tellun orkkislokarista ei kannata edes puhua.
Ohessa pari kuvaa missä vaiheessa ollaan. Pian pääsee sähkötöiden kimppuun ja tällä hetkellä on jotenki sellai fiilis, että niiden kanssa menee kauan. Akulle, paisarille, jännitteensäätimelle ja eculle pitäs keksiä järkevät mestat ja kaikki muukin pitäisi änkeä jonnekin. Tellun vakio takahäkissä on aika paljon kaikkea tavaraa, mutta nyt sille kaikelle kamalle ei ole tilaa prkl... Huomenna homma taas jatkuu
Ja tähän homma tänään jäi...
Ohessa pari kuvaa missä vaiheessa ollaan. Pian pääsee sähkötöiden kimppuun ja tällä hetkellä on jotenki sellai fiilis, että niiden kanssa menee kauan. Akulle, paisarille, jännitteensäätimelle ja eculle pitäs keksiä järkevät mestat ja kaikki muukin pitäisi änkeä jonnekin. Tellun vakio takahäkissä on aika paljon kaikkea tavaraa, mutta nyt sille kaikelle kamalle ei ole tilaa prkl... Huomenna homma taas jatkuu
Ja tähän homma tänään jäi...
- j_gi
- Viestit: 317
- Liittynyt: Su Maalis 05, 2006 1:00 am
- Paikkakunta: YZ450F
Hitaasti ja ei ehkä edes niin varmasti...
Tänään tuli suunniteltua maskille, ohjausiskarille ja mittaristolle paikat + kiinnitys raudat. Ja kuten kuvasta näkyy on maski ongelma ratkaistu, ainekin toistaiseksi, Bad Bikesin Extreme Factory maskilla. Nippusiteillä viritettynä se näyttäisi ihan OK:lta.
Sähkötöihin pitäisi saada motivaatiota. Muita puutteita on enää pakoputken / vaimareiden sovittaminen ja ketjujen liittäminen. Eli maali häämöttää, mutta ei näy vielä.
Maalaus on myös täysin auki vielä. Alakate + billet jalkatappisarjan hankinta jäänee ensi talveen. -> Pitäs päästä pikku hiljaa jo ajelemaan.